2. harjoitteeseen (Ilahduttaminen) liittyvä raportti:
Elämäniloa tuovat puolison huomaavaisuus, aurinkoinen ilma, kivojen asioiden odottaminen tulevaisuudessa, ystävien tapaaminen, oman tyttären kanssa touhuilu, miehen huumori, siisti koti...
Viikonloppuna ilahdutin miestäni siivoamalla kotia, kävimme yhdessä kävelyllä ja hoidimme yhdessä vauvaa. Miehelleni on kehittymässä lämmin suhde tyttärensä kanssa ja olen siitä hyvin iloinen. Nautimme katsella kun vauva kasvaa. Tiukan taloudellisen tilanteemme takia jätin tekemättä jotain hankintoja itselleni. Se myös ilahdutti miestäni. :)
Mia
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ilahduttaminen. Näytä kaikki tekstit

tiistai 19. huhtikuuta 2011
Harjoite 2: Mia ja Mika
2. harjoitteeseen (Ilahduttaminen) liittyvä raportti:
Mika:
1. Nautin siitä, kun on saanut urheilla ulkona niin että hiki lentää ja tulen kotiovesta sisään. Olo on energinen ja fiilis hikisenä hyvä. Nautin myös siitä, kun juhlimme kunnolla: niin kuin tuli juhlittua opsikeluaikana; ei huolen häivää ja nokka kohti tanssilattiaa niin että laulu raikaa.
2. Rakkaani arvostaa sitä, kun hän saa vapaata aikaa, kun teen hänelle ja koko perheelle ruokaa ja onnistun siinä. Rakkaani arvostaa myös tavallista rauhallista elämää, jossa ei ole liikaa aktiviteettejä. Minun pitäisi osata rauhoittaa elämää ja päivittäista rytmiä. Jostakin ihmeen syystä tahdon kuitenkin tehdä paljon töitä ja järjestää lapsillemme paljon harrastuksiin liittyviä aktiviteetttejä? Kun ajattelen asiaa juuri nyt, en ymmärrä miksi näin on? Miksi en osaa hiljentää vauhti ja ottaa rennommin?
Vaimo arvostaisi myös, että hänellä olisi enemmä aikaa itselleen. Nimenomaan vapaa-aikaa. Miksi en sitä hänelle pysty lisää järjestämään? En tiedä? Työ ja lasten harrasyikset vievät liikaa aikaa, ajatuksia ja energiaa, mikä on pois vaimon vapaa-ajasta. Vaimo saa joka ilta hyvänyön pusun ja aamulla myös Tämä on tärkeä "rutiini" ja merkki siitä, että olemme parisuhteessa, vaikkakin arki alkaa heti aamusta!
Mia:

Elämäniloa tulee myös arjen sujumisesta. Iso osa arjen sujumista on myös se, että päivittäisrutiinit ovat hallinnassa ja päivä sujuu. Hyvä ruoka, sauna ja rauhallinen hetki television ääressä ovat myös kivoja asioita. Kunnon läheinen hetki illalla rakkaan vaimon kanssa lasten nukkumaan menon jälkeen kruunaa päivän!
Nautin siitä, kun lapsemme oppivat uusia asioita. Elämäniloa tuo kun lapsemme oppii ajamaan pyörällä, oppii kuorimaan itse omenan, voitelemaan leivän, pumppaamaan jalkapalloon ilman tai kun lapsemme oppivat lukemaan. Viimeisin ilonaihe oli se, kun lapsemme kävi itse hakemassa pajun vitsan, korosteli sen, kävi virpomassa ja oli tyytyväinen kun sai pääsiäismunan!
Myös tänään kotona syömämme lammasmakkara maistui hyvältä! Nautin suuresti perheemme Lapin lomasta. Laskettelu ja hiihto raikkaassa ulkoilmassa oli hienoa. Nauttisin varmasti myös perheemme matkasta johonkin lämpimään, jossa voisimme kokea koko perheen voimin uusia asioita...tai ehkä vain polskia lasten kanssa uima-altaalla!
Myös tänään kotona syömämme lammasmakkara maistui hyvältä! Nautin suuresti perheemme Lapin lomasta. Laskettelu ja hiihto raikkaassa ulkoilmassa oli hienoa. Nauttisin varmasti myös perheemme matkasta johonkin lämpimään, jossa voisimme kokea koko perheen voimin uusia asioita...tai ehkä vain polskia lasten kanssa uima-altaalla!
2. Rakkaani arvostaa sitä, kun hän saa vapaata aikaa, kun teen hänelle ja koko perheelle ruokaa ja onnistun siinä. Rakkaani arvostaa myös tavallista rauhallista elämää, jossa ei ole liikaa aktiviteettejä. Minun pitäisi osata rauhoittaa elämää ja päivittäista rytmiä. Jostakin ihmeen syystä tahdon kuitenkin tehdä paljon töitä ja järjestää lapsillemme paljon harrastuksiin liittyviä aktiviteetttejä? Kun ajattelen asiaa juuri nyt, en ymmärrä miksi näin on? Miksi en osaa hiljentää vauhti ja ottaa rennommin?
Rakkaani tahtoisi myös enemmän hemmottelua...kukkia, pieniä kauniitaa asioita ja kehuja arjen tuoksinassa. MIksi en näitä tee? Tekosyy on se, että olen muka väsynyt, rasittunut ja en jaksa. Energiaa pitäisi olla enemmän hemmotella vaimoa.
Vaimo arvostaisi myös, että hänellä olisi enemmä aikaa itselleen. Nimenomaan vapaa-aikaa. Miksi en sitä hänelle pysty lisää järjestämään? En tiedä? Työ ja lasten harrasyikset vievät liikaa aikaa, ajatuksia ja energiaa, mikä on pois vaimon vapaa-ajasta. Vaimo saa joka ilta hyvänyön pusun ja aamulla myös Tämä on tärkeä "rutiini" ja merkki siitä, että olemme parisuhteessa, vaikkakin arki alkaa heti aamusta!
Mia:
1. Rakastan rentoa oloa ilman kritiikkiä ihan arjen omaa iloa. Tykkään mennä ja tulla ja sosialisoida paljon erilaisten ihanien ihmisten kanssa, joita ympärillämme on.
Jostain syystä mua ahdistaa, että kaikki menee tiukan kaavan mukaan: aamulla pojat ja itse valmiiksi, töistä hakemaan osa pojista, laita ruokaa, vie joku pojista harkkoihin, kiiruhda kotiin, iltapalat pöytään ja nukkumaan ja huomenna sama alusta. Siinä sivussa sitten pyykit ja muut. Eli kaipaan joustavuutta, että jotkut illat on pyhitetty yhdessäololle ja toiset sitten, että tehdään mitä ikinä huvittaa: vaikka mennään koko perhe keilaamaan tai tapaamaan ystäviä tms.
Näiden lisäksi voisin listata muita tärkeitä asioita:
Meren äärellä oleilu: 1 h ->
Yhteinen aamiainen koko perheen kesken: 0,5 h
Käydä kahvilla kahvilassa yksin tai jonkun kanssa 0,5 h-1 h
Fyysinen kunto: jumppa/kävely/pyöräily 1 h
Oma aika: silloin tällöin vapaa päivä/ jopa vkonloppu
Parisuhdeaika: ravintolailta 4 h
Puhelu hyvälle ystävälle: 0,5 h-1 h
Lukeminen: 1-2 h
Kalastus perheen kanssa samassa soutuveneessä 2-5 h :)
Haastellisimpia asioita mulle on rutiinit ja se, että pitäisi rauhoittua kokonaan ulos sosiaalisesta elämästä; esim. mökillä jostain syystä tekee mieli tehdä jotain joka pv, poistua ihmisten ilmoille tms. En ymmärrä mistä tämmöinen voi juontua?
2. Mika nauttii mökkeilystä ;) ja varmasti siitä, että jonakin viikonlopun aamuna valmistaisin hänelle mielettömän ihanan ja runsaan aamiaisen. Hän nauttii myös menemisestä ja tekemisestä. Joten hän varmasti ilahtuisi jos voisimme tehdä jotain urheilullista yhdessä ja veisin hänet vaikka syömään jonnekin. Kuitenkin eniten uskon Mikan nauttivan luonnosta, linnun laulusta ja urheilusta.
Uskon, että kuorsauksen "estolaite" myös helpottaisi elämää ja voisimme arjen keskellä pötkötellä sängyssä ennen nukkumaan menoa ja herätessä.
Myös arjessa huomiointi tekee varmasti miehelle hyvää, voisin kuunnella häntä enemmän ja olla enemmän tietoinen hänen elämässään tapahtuvista asioista. Jostain syystä aina vähän dissaan tätä puolta?!...
Läsnäolemisen jalo taito, perheen hemmottelu hyvällä ruoalla, fyysinen läheisyys varmasti olisivat Mikalle arjessa ilahtumista :)
Harjoite 2: Simo ja Nelli
2. harjoitteeseen (Ilahduttaminen) liittyvä raportti:
Simo teki tehtävän ensimmäisen osan ja mietti mitkä asiat tuovat elämäniloa:
-Moottoripyöräily 2h
-Purjehdus 4h
-Golf 10 h
-Lasten kanssa harrastaminen (uinti, ulkoilu, retkeily jne) 2 h
-Rakentaminen 3 h
-Puutarhassa touhuaminen 2 h
-Ystävät 2 h
-Ravintolat 2 h
-Matkat olis mukavia 1 vko
-Metsästys 5 h
-Kavereiden kanssa kahvilla käyminen 2 h
-Pyöräily 1-2 h
-Sulkapallo 1 h
-Kalastus 4-6 h
Nellin osuus oli ilahduttaa Simoa viikonlopun aikana:
Tehtävä sattui hieman huonoon viikonloppuun, koska ehdin olla tosi vähän kotona viikonlopun aikana. Yritin kuitenkin sitten sen pienen ajan keksiä jotain mukavia juttuja, jotka ovat tärkeitä Simolle. Toin hänelle kassillisen ruotsalaisia herkkuja Ikean tuliaisina ja muutenkin sisustustavaraa ja huonekaluja kotiin. Simokin tykkää kodin laittamisesta ja ajattelin, että tällä tavalla saadaan kotiin lisää viihtyisyyttä, siivoilin myös hieman, minkä jaksoin. Tein lauantai-iltana ruokaa, jota Simo oli pitkään toivonut. Vietimme yhdessä aikaa ulkona lasten kanssa leikkien. Sunnuntai aamulla nousin aikaisin ylös sängystä tekemään Simolle kunnon aamiasta croissanteineen päivineen.
Minun piti kuitenkin sunnuntaina lähteä puoliltapäivin koulutusmatkalle ja tiukka aikataulu kiristi hieman tunnelmaa ja tietenkin se, että taas Simo joutui melkein yksin hoitamaan flunssaisia lapsia koko viikonlopun. Fyysistä läheisyyttä ei juurikaan saatu aikaiseksi ja se jäi vähän molempia "nakertamaan".
Toivottavasti tätä ilahduttamista kuitenkin jatkettaisiin molemmin puolin....
Nelli ja Simo

maanantai 18. huhtikuuta 2011
Harjoite 2: Martti ja Anna
2. harjoitteeseen (Ilahduttaminen) liittyvä raportti:
Mikä minulle tuottaa iloa?
Anna:
Minulle elämäniloa tuottavat hyvinkin pienet ja arkiset asiat. Pysähdyn usein nauttimaan hetkistä; kupillinen lempiteetäni, yksinäinen hetki saunassa, juuri puunattu asunto, eilisen Kauniit ja Rohkeat pikakelauksella, oma hiljainen hetki vauvan juuri nukahdettua päiväunille, vauvantuoksu, nukkuvan lapsen viattomuus, jalkahieronta, ilon tuottaminen toiselle, toisten auttaminen, puhdas pyykki, kädestä pitäminen, suukko. Näitä on lukuisia, iloa voi löytää lähes mistä vaan, jos haluaa ja pysähtyy katsomaan ympärilleen. Aika paljon tässä elämässä on kiinni asenteista. Näitä edellä luettelemiani asioita minulla on jo mahdollisuus löytää elämässäni ja mielestäni löydänkin. Toki vielä enemmän voisin elää tässä hetkessä, joskus on päiviä, jotka vaan haluaa suorittaa alta pois. Se on sääli.
Nautin toki suuremmistakin asioista kuten meille molemmille läheisestä matkustelusta, illanistujaisista, teatteriesityksistä, liikunnasta ja mökkireissuista. Jokainen päivä on kuitenkin täynnä mahdollisuuksia iloita, vaikka se olisi vain jokin ohikiitävä hetki. On valintakysymys, pysähtyykö niistä nauttimaan. Ei tarvitse odottaa viikko- tai kuukausitolkulla jotain teittyä tapahtumaa, jotta saisi kokea jotain iloista ja neutinnollista. Kyllä se ilo ja onni on tässä ja nyt. Tämähän voi olla viimeinen päiväni, miksi vähättelisin pienintäkään hymyn aihetta? Helpompaa tosin sanoa sen tässä, kuin konkreettisesti toteuttaa tätä neuvoa.
Matkustelu ja sitä kautta saavutettavat ilot ja kokemukset ovat todella tärkeäitä, mutta olen ajatellut niitä lähinnä elämän sisällön rikastuttajina, vaikka tuovathan ne paljon myös elämäniloa. Kyllä ne arkiset jutut ovat elämänilon tuojina niitä tärkeimpiä juttuja. Jos arjessa ei osaa tai pysty iloitsemaan, ei niillä isoilla safarireissuilla ole mitään merkitystä. Arjesta kuitenkin kostuu se suurin osa meidän jokaisen elämää.
Minua on aika helppo ilahduttaa, rahaakaan ei juuri tarvita. Koska huomaan koko ajan ilahduttamisen mahdollisuuksia, joita Martti jättää käyttämättä, koen ehkä ettei hän haluakaan ilahduttaa. Vaikka tiedän kyllä, ettei se niin mene, hän ei vaan huomaa asioita kuten minä. Hän ei luultavasti koe samoja asioita ilahduttavina. Siksi minun pitäisi useammin avata suuni ja kertoa ääneen, mitä minä kaipaan.
Martti:
Minä saan elämän iloa jalkapallon katsomisesta sekä pelaamisesta. Matkustaminen on hyvin lähellä sydäntäni. Saan iloa vaimoni ja lapseni hymyistä, hyvästä ruuasta ja juomasta, kävelemisestä ulkona tuulisella ilmalla ja saunomisesta oman mökkimme saunassa kynttilänvalossa.
Mistä toinen pitää? Ilahduta kumppaniasi!
Anna:
Martti saa iloa konkreettisemmista asioista, kuten jalkapallosta, joka on hänelle hyvin lähellä sydäntä. Annan hänen harrastaa sitä useanakin iltana viikossa ja pelit vielä päälle, vaikka kotonakin olisi tekemistä ja minäkin ehkä kaipaisin enemmän omaa aikaa, aikaa harrastuksilleni. Martti rakastaa hyvää ruokaa ja musiikkia. Nukkuminen on myös hänen mielestään ihanaa puuhaa, varsinkin viikonloppuaamuina, kun toivoisin hänen jo nousevan puuhailemaan minun ja lapsensa kanssa ;). Luulen Martin myös nauttivan ajastaan meidän perheen kesken, niin hän toki sanookin, mutta kyllä hän taitaa ihan oikestikin siitä tykätä. Hän on aikamoinen sokerihiiri, tykkää makesta ja aina pitää olla jotain hyvää kaapissa. Yleensä hän voi luottaa siihen, että olen huolehtinut jäätelöä pakkaseen tai lempi keksejä alakaappiin Martti nauttii tuulisista ilmoista, mitä itse en voi käsittää, heh. Hän myös nauttii istua mökkisaunassa kynttilänvalossa, niin nautin kyllä minäkin.
Viikonlopun aikana emme oikeastaan kovin erityisesti yrittäneet ilahduttaa toisiamme. Tavallaan vaan sovimme, että nyt vietetään yhdessä mahdollisimman kiva viikonloppu, nautitaan ja nauretaan. Lopulta viikonloppu onnistui ja tänään todettiinkin, että olipa mukavaa. Pidettiin jopa parikin elokuvailtaa, herkuteltiin, Martti hieroi jalkojani ja minä kannoin herkkuja pöytään. Laitoin meille ihanan aamiaisen sunnuntaina, istuttiin pöydässä pitkään ja juteltiin vaikka mistä. Tehtiin vaunulenkkejä aurinkoisessa säässä, käytiin kahvilla ja mummolassa, Martti siivosi :), vietimme aikaa vauvamme kanssa jne. Minulla oli päällimmäisenä mielessä, miten voisin tehdä tästä viikonlopusta ihanan kaikin puolin. Yritin olla mahdollisimman iloinen, positiivinen, leppoisa. Mielestäni oli onnistunut viikonloppu, näitä tilaan lisää!
Martti:
Anna saa iloa kukista, hieronnasta, pitkistä kävelyistä, siitä että pidän häntä joskus kädestä, kun kuljemme yhdessä. Hän saa myös iloa siitä, kun autan häntä sivoamisessa. Anna nauttii lapsestamme ja siitä, että vietämme aikaa yhdessä perheenä. Anna tykkää hyvästä ruuasta , hyvistä elokuvista, musiikista, valokuvaamisesta, maalaamisesta ja liikkumisesta.
Vietimme mukavan ja iloisen viikonlopun yhdessä perheenä ilman sen kummemmin toisen ilahduttaminen jatkuvasti mielessä. Imuroin lauantaina, hieroin Annan jalkoja ja hartioita, olin läsnä, kävimme kävelylenkeillä ja juttelimme paljon. Oli ihana viikonloppu kaikinpuolin.

perjantai 15. huhtikuuta 2011
2. harjoite: Ilahduttaminen
![]() |
Tehtävä on kaksiosainen:
1. Ensin sinä: keksi niitä asioita, jotka tuovat sinulle elämäniloa. Jaottele niitä ryhmiin sen mukaan, kuinka kauan aikaa niihin menee, esim. Afrikan-safari 2 viikkoa, zumba puolitoistatuntia, komediasarja tv:stä puoli tuntia, jäätelön syöminen puistonpenkillä 15 minuuttia. Jos elämä on täyttä, keskity keksimään niitä iloa tuovia asioita, joiden tekemiseen ei mene kauan. Etsi ja löydä myös niitä asioita, mitä elämässäsi jo nyt on ja nauti jokaisesta kaikilla aisteilla - alkaen kakkavaippojen hajusta kumppanin parran karheuteen tai hiusten silkkisyyteen. Miltä tuntuu olla elossa?
2. Sitten kumppani: Parhaissa parisuhteissa näyttää kuin siinä lähes kilpailtaisiin siitä, kumpi keksii lisää tapoja palvella ja ilahduttaa toista. Käytä koko viikonloppu jokainen mahdollinen tilaisuus toisen ilahduttamiseen. Ole kuin salainen ystävä: älä odota kiitosta ja kehuja, vaan yritä vilpittömästi miettiä, mistä juuri minun rakkaimpani voisi ilahtua, mikä tekisi hänen elämänsä vähän helpommaksi tai hauskemmaksi. Ja muista, että nyt on kyseessä se, mitä kumppanisi arvostaa, et sinä. Eli vaikka itse kuinka pitäisit lätkämatsin katsomisesta kavereiden kanssa, niin ehkä rakkaasi arvostaakin enemmän puhdasta kotia. Anna se siis aarteellesi! Tee tämä harjoitus, vaikka kumppanisi ei osallistuisikaan. Kun puolet suhteessa muuttuu, se muuttaa kokonaisuutta.
Kurssilaisten on pyydetty tekemään tämä harjoite maanantaihin 18.4. mennessä. Kaikki (muutkin kuin kurssilaiset) saavat kommentoida harjoitetta tai sen herättämiä reaktioita joko tämän tekstin kommentteihin tai osallistujien viestien perään!
Lue myös Olotilasta löytyvä Mia Halosen kirjoitus Palvele puolisoasi!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)