Harjoite 6: Martti ja Anna

6. harjoitteeseen (Rakkauselämän aarrekartta) liittyvä harjoite:

Tämä kesätehtävä on meillä valitettavasti vielä ihan alkutekijöissä. Mielestämme kuitenkin on hienoa, että olemme istuneet alas ja keskustelleet aarrekartasta, suunnitelleet sitä ja lähteneet jo toteuttamaankin. Martti on ollut työmatkoilla myös näin kesällä, eikä hänellä ole työkiireiltään ollut aikaa pitää juuri yhtään kesälomaa, joten meillä on tullut sen osalta hidasteita tämän tehtävän toteutukseen. Minä, Anna, olen tottapuhuen pettynyt, että emme ole löytäneet tarpeeksi yhteistä aikaa tehtävän toteuttamiseen, koska tämä tuntui mielenkiintoiselta mahdollisuudelta ja olisimme vihdoin voineet keskittyä johonkin yhdessä, kahdestaan. Mutta yritämme kovasti edelleen tehdä tehtävää, kesken emme sitä jätä.

Tilannekatsausta muuten meidän parisuhderintamalta sen verran, että Martin työkiireiden vuoksi yhteistä aikaa on ollut entistä vähemmän, lisäksi lapsemme uniongelmat ovat saaneet meidät väsyneiksi ja varsinkin Anna on ollut väsymyksen vuoksi huomattavasti negatiivisemmalla tuulella. Jatkuva lapsen kanssa kahdestaan oleminen (Martin työkiireet) ovat saaneet aikaan sen, että Annalla on katkeruutta oman ajan puutteesta, tuntuu, että kaikki on Annan vastuulla; lapsi, siivoaminen, pyykkääminen, kaupassa käynnit, ruuanlaitto jne. Vaikka tiedostamme, että tämäkään tilanne ei kestä ikuisesti, lapsi kasvaa ja tilanteet muuttuvat, varsinkin Anna on miettinyt ensimmäistä kertaa vakavissaan ihan konkreettiseen parisuhdeterapiaan osallistumista. Tästä on puhuttu myös yhdessä. Hyvän ystäväpariskunnan ero on myös herättänyt meitä ja ehkä säikähdimme, voisiko niin käydä myös meille. Haluamme takaisin sen parisuhteen, joka meillä oli vielä noin kaksi vuotta sitten. Uskomme, että se on mahdollista, kun se on kerran aikaisemminkin ollut olemassa. Tarvitsemme vain pikaisesti työkaluja, joilla kaivamme sen esiin Surullisinta on se, että se vähäinenkin hellyys, joka vielä hetki sitten oli välillämme, on kadonnut. Tuntuu, että vajoamme vain syvemmälle ja mitä pidempään annamme asioiden vain olla, sen vaikeampaa on edes ryhtyä korjaamaan tätä liittoa. Molemmat haluamme korjata kaiken ennalleen, mutta emme löydä yhteistä tapaa tai yhteistä säveltä sen toteuttamiseen. Ja tavallaan se korjaamisen halukin alkaa jo pikkuhiljaa hiipua, se on pelottavaa.

Anna ja Martti

Harjoite 5: Martti ja Anna

5. harjoitteeseen (Opi muilta) liittyvä raportti:

MARTTI:

Mitä olen oppinut?

Olen oppinut arvostamaan sitä mitä minulla on. Ihana vaimo, joka pitää minusta hyvää huolta ja kaunis lapsi. Olen oppinut ottamaan paremmin hetkestä kiinni, nauttimaan myös "pienistä" asioista. Aika kuluu nopeasti, ei pidä aina ainoastaan miettiä tulevaa, elämähän on oikeasti vain tässä ja nyt. Olen myös oppinut ymmärtämään ja arvostamaan vaimoni arkea paremmin.

Harjoitukset

Tehtävä, jossa piti pohtia sitä, mihin alunperin kumppanissa rakastui sekä tehtävä, jossa mietittiin toisen ilahduttamista olivat minulle kaikkein mieluisimmät ja ehkä hyödyllisimmät. Oli hyvä pysähtyä hetkeksi miettimään mistä kaikki on saanut alkunsa ja miten toista voi ilahduttaa pienillä eleillä joka päivä.

Mitä olen oppinut muilta?

On ollut erittäin mielenkiintoista lukea muiden kertomuksia ja ajatuksia. Aina niistä jotain tarttuu mukaan, vaikka elämäntilanteet olisivatkin erilaiset.

Jatko

Aioin osallistua enemmän arjen pyörittämiseen sekä kiittää ja pitää parempaa huolta vaimostani. Olla enemmän läsnä.



ANNA:

Olen oppinut itsestäni sen, että osaan olla todella ymmärtäväinen kun vaan viitsin asettua toisen asemaan. Olen oppinut luottamaan parisuhteeseemme, että se kantaa myös tämän vaikean vaiheen yli. En enää sorru syyllistämään Marttia työmatkoista tai siitä, että hän ei ole kotona niin paljon kuin haluaisin. Olen oppinut näkemään elämässämme enemmän niitä hyviä puolia, yritän olla vatvomatta huonoja juttuja. Syyllistyin ennen ehkä liikaakin sellaisten asioiden jankuttamiseen, joille emme kumpikaan voineet mitään. Mikään ei kuitenkaan ole ikuista, lapsi kasvaa koko ajan, suhteemme kehittyy, tilanteet muuttuvat, työpaikatkin voivat muuttua. Olen oppinut ajattelemaan kauaskantoisemmin, enää en ehkä niin paljon surkuttele asioita, joiden tiedän olevan vain hetkellisiä.

Huomaan, että olen paljon paremmalla tuulella ja mielellä, kun keskityn ihanaan lapseemme, Martin hyviin puoliin ja myös omiin hyviin puoliini. Olen ehkä oppinut ajattelemaan positiivisemmin, ajattelemaan että selviämme tästä ja että ei tämä meidän elämä olekaan niin kamalaa. Parannettavaa suhteessamme edelleen on, mutta mikä suhde se sellainen olisikaan, joka olisi valmis?

Olen oppinut tai havahtunut tajuamaan sen, että jos parisuhteessamme on parannettavaa, se ei automaattisesti tarkoitakaan sitä, että Martissa on parannettavaa :). Silloin meidän yhteispelissä on parannettavaa tai ehkä minä itse voisin toimia toisin, olla vähemmän ehdoton, kuunnella toista ja yritää ymmärtää toisen tilannetta. Peiliin kannattaa katsoa silloin tällöin. Pitää myös itse pyytää anteeksi, myöntää reilusti, jos on ollut kohtuuton.

Mitkä harjoitukset ovat olleet toimivimpia ja tärkeimpiä?
Olen samaa mieltä Martin kanssa siitä, että harjoitus, jossa piti pohtia alkuaikoja ja mihin toisessa ihastui/rakastui, oli ehdottomasti hyvä ja hyödyllinen. Omasta mielestäni riitelyharjoitus avarsi ainakin omaa ajatusmaailmaani. Tuli mietittyä meidän suhteemme riidanaiheita ja ajateltua, että haluanko olla riidanhaastaja vaikka se kuinka olisi mukamas ainoa keino saada ääneni kuuluville. Tottapuhuen, kyllä Martti minua muutenkin kuuntelee, riitelemisessä haen kai säälipisteitä tai yritän heittäytyä martyyriksi. Väsyneenä tekee mieli räjähtää typeristäkin asioista.

Aistillisuusharjoitus on meillä vielä täysin kesken. Onneksi hellyys ja seksi ovat nyt puheenaiheena eikä näitä asioita ole vain painettu villasella. Olemme jo halailleet ja suunta on nyt oikea. Itse en kuitenkaan halua kiirehtiä tätä asiaa ja "tehdä temppuja" vain siksi, että asian saisi pois päiväjärjestyksestä. Luulen, että kiirehtiminen tässä asiassa saisi ehkä vain vahinkoa aikaan. Haluan, että molemmat todella haluamme. Hiljaa hyvä tulee, siihen uskon.

Muilta oppiminen
Olen oppinut sen, että ehkäpä jokaisessa parisuhteessa on ne omat kommervenkkinsä, kompastuskivensä ja aallonpohjat. Joskus tuntui, että kaikkien muiden parisuhteet olivat varmasti ihania ja meillä arki oli pakkopullaa, hammastenkiristystä, jatkuvaa väsymystä ja väärinymmärryksiä. Elämän kuuluukin olla jatkuva oppimisprosessi ja joskus sitä oppii vasta, kun on kohdannut vastoinkäymisiä. Kamalaa sanoa, mutta kyllä se vaan niin on, että on ollut helpottavaa lukea, että muillakin on ongelmia, osa samantyyppisiä kuin meillä. On myös ollut helpottavaa huomata, että asiat ovat alkaneet korjaantua ja että moni on uskaltanut myöntää omat virheensä.

Jatko
Aion jatkossa edelleen harjoittaa ilahduttamista ja aistillisuutta. Aion katsoa peiliin ja kysyä, olisiko itsessäni jotain parannettavaa, voisinko itse toimia toisin jotta perheemme toimisi paremmin. Aion keskittyä hetkeen ja nauttia kiitollisena lapsestamme. En halua vain murjottaa, velloa huonoissa fiiliksissä, ajatella negatiivisesti, koska silloin se lapsemme ainutlaatuinen ja lyhyt lapsuus menee minulta oli. Jatkan omien asenteideni korjaamista, lopultahan se olen minä, joka voin päättää hymyilenkö vai en. Toisen tekemisiin en juurikaan voi ennalta vaikuttaa, jokainen on vastuussa omista tekemisistään ja päätöksistään, mutta siihen voin vaikuttaa miten reagoin ja miten asioihin suhtaudun. Voin oppia päättämään, miten annan minkäkin asian tai tilanteen itseeni vaikuttaa.

Harjoite 4: Martti ja Anna

4. harjoitteeseen (Aistillisuus) liittyvä raportti:

Arvasimme, että tästä tehtävästä tulee meille haasteellinen. Vaikka naurammekin paljon yhdessä ja arki pelaa ihan ok, tämä läheisyys, hellyys ja seksuaalisuus on jäänyt aivan nollatasolle vauvan syntymän jälkeen. Olemme tavallaan, kuin kaksi kaverusta asumassa saman katon alla.

Minulle (Anna) hellyyden katoaminen on ollut jollakin tapaa shokki, josta olen vasta nyt 7 kk jälkeen pääsemässä jotenkin tolpilleni. Ehkä koska olen tavallaan jo tottunut tilanteeseen, enkä osaa enää kaivatakaan läheisyyttä, kun sitä ei ole niin pitkään aikaan ollut. Meillähän meni raskausaikakin niin, että Martti ei koskenut minuun pitkällä tikullakaan, siis "siinä mielessä". Se loukkasi, ensimmäistä kertaa elämässäni sain jopa anella seksiä. Ennen niin seksuaalisesti aloitteellinen ja hyvin aktiivinen mieheni muuttui totaalisesti. Mutta tuo nyt ei sinänsä liity tähän tehtävään. Kuitenkin tuo tunnelma ja läheisyydenpuute on vaan jatkunut, vaikka luulin asioiden normalisoituvan, kun en enää ole raskaana.

Juttelimme tästä tehtävänannosta Martin kanssa ja Martti sanoi saman, jonka jo tiesinkin. Hän kaipaa spontaniutta seksin suhteen. Hän haluaisi, että seksielämämme olisi samanlaista, kun ennen vauvaa. Se on kuitenkin vähän mahdotonta toteuttaa, kyllä hän sen ymmärtää. Seksi voisi käytännössä ajoittua vain vauvan nukkumahetkiin ja sehän ei ole spontaania, ainakaan Martin mielestä. Jotenkin itse kuitenkin kaipaan suutelua ja kaikkea muuta läheisyyttä jopa enemmän, kuin varsinaista seksiä. Olen aina ollut kova halailija ja pusuttelija, mutta viime kuukausien kylmän kauden jäljiltä en itsekään enää halaa tai edes yritä pussata. Jotenkin en jaksa enää "anella" hellyyttä ja olla aina se, joka haluaisi halia. Sekin pelottaa, että huomaan etten enää edes ajattele asiaa kovin paljoa. Kaikkeen siis tottuu, mutta voiko kelkan kääntää ja miten? Tuntuu, että halutkin tässä alkavat jo rapista, kun tarpeeksi kauan elellään vaan kun mitkäkin kämppäkaverit.

Saimme kuitenkin puhuttua aiheesta enemmän kuin pitkään aikaan, kiitos tämän tehtävänannon. Käytännön toteutus jäi olemattomaksi, niin me arvelimmekin. Olisi ollut jotenkin outoa yhtäkkiä niin monen kuukauden jälkeen alkaa yhtäkkiä suutelemaan, hipelöimään tai kävelemään käsikkäin. Nyt kuitenkin ovi on auki ja etenemme tässä asiassa hitaasti, mutta varmasti. Keskustelimme jo seksistäkin yhtenä päivänä ja kuinka kivaa se olisi. Toivotaan, että saamme sen osan suhteestamme piakkoin taas raiteille. Meillä on kuitenkin edelleen joitakin muita suhteemme osa-alueita hieman epäkunnossa, ehkä siksikin on ollut vaikeaa osoittaa toiselle fyysistä läheisyyttä.

Koska nämä intiimiasiat ovat olleet puheessamme nyt muutaman päivän ajan, olen (Anna) nähnyt seksiunia ensimmäistä kertaa todella, todella pitkään aikaan. Ehkä ne halut ovat taas palailemassa :), varsinkin kun niissä unissa pääosassa olemme olleet minä ja Martti! Kun saisi nuo Martin halut taas kohdilleen. Tai luultavasti ongelman ydin on siinä, että olemme vielä eri tasoilla tämän asian suhteen ja kumpikin on epäröivä aloitteentekijänä. Katsotaan, mitä tapahtuu.

Anna ja Martti

Harjoite 3: Martti ja Anna

3. harjoitteeseen (Riitely) liittyvä raportti:

MARTTI:



Milloin ja miksi riitelen?



Kun olen väsynyt, ärsyynnyn helposti. Tämä saattaa johtaa tiuskimiseen,
 hermostuneisuuteen. Jos olen täysin rehellinen, emme mielestäni riitele Jos
vaimoni nostaa joitain asioita esiin, on hänellä hyvä syy tehdä se. Hän siis
kertoo mitä on mieltä asioista ja yleensä hän on oikeassa. Hieman pientä
muutosta olen huomannut lapsen syntymän jälkeen, hän on väsynyt, samat rutiinit
päivästä toiseen, mies matkustaa jne. Näiden asioiden jälkeen on mielestäni
aivan normaalia olla välillä pahalla tuulella ja tiuskia.

Tottakai haluaisin
joskus hieman "avautua" mutta olen oppinut elämässä sen että aina ei kannata
sanoa mitä sylki tuo tullessaan vaan annan tilanteen rauhottua. Minun on
oikeasti todella vaikea mennä tässä asiassa syvemmälle koska en koe että me
riitelemme, en koskaan ole huutanut hänelle.

ANNA:



Mielestäni riitely on sanaharkkaa, väittelyä, kinastelua, huutamista tai mitä tahansa sellaista keskustelua, jossa aiheena on erimielisyyttä aiheuttava tekijä ja keskustelun sävy on negatiivinen. Martti näkee riitelynä vain ja ainoastaan huutamisen. Eilen viimeksi keskustelimme tästä ja hän on vankasti sitä mieltä, että me emme koskaan riitele. Itse olen aivan eri mieltä, riitelemme mielestämme jopa päivittäin, mutta emme koskaan huuda toisillemme, ääntä saatamme hieman korottaa. Mielestäni riitelylle ei ole yksiselitteistä määritelmää, kukin näkee riitelyn omalla tavallaan. Mutta se, että joku kokee riitelynä vain huutamisen, se on ehkä liian pelkistetty ajatus.



Mikä saa minut riitelemään?

Minä olen meillä se, joka haastaa riitaa. Tiedostan tämän hyvin ja minulle riitely on tavallaan tärkeä viestintäkeino. Olen väsynyt pikkuvauvan äiti, jonka elämä on muuttunut vauvan myötä 95 prosenttisesti. Tilanne on minusta epäreilu ja kohtuuton, vaikka rakastankin vauvaamme enemmän kuin mitään tässä maailmassa. Martin elämä on puolestaan pysynyt ennallaan 95 prosenttisesti. Yritän muuttaa tätä asetelmaa kaikin keinoin ja riitelystä on muodostunut minulle oljenkorsi. Sanomiseni eivät normaalisti alkuun ole riidan haastamista vaan mielipiteideni tai ajatusteni kertomista joskus hyvinkin napakkaan sävyyn. Jos Martin mielestä kommenttini on kohtuuton tai paikkansapitämätön, hän katkaisee "riidan" heti alkuunsa kommentoimalla asiaa sellaisella tyylillä, joka kielii siitä, että minun pitäisi nyt katsoa itseäni ja kuunnella mitä palturia höpötän. Kaikkein ärsyttävintä on, jos Martti sanoo minulle jo kesken lauseeni, että "rauhoitu". Tästä minulle tulee sellainen kuva, että en oikeastaan saisi sanoa mitään, josta Martti ei tykkää. Tai on typerää tuntea sillä tavalla. Minua on alkanut ahdistaa hirveästi se, että minulta on evätty tai yritetään evätä jopa riitelyn mahdollisuus. Olen riidanhaastaja suhteessamme, koska tiedän jo etukäteen negatiivisen lauseen/kommentin sanottuani, että Martti ei pysty tai halua asettua minun asemaani nähdäkseen asian minun silmin. Ja suutun tästä vielä enemmän. Martin mielestä olen lähes poikkeuksetta aina kohtuuton, en ymmärrä huumoria tai ylireagoin. Martin mielestä en saisi loukkaantua siitä ja tästä, minun pitäisi rauhoittua ja kuunnella kuinka naurettavalta kuulostan. Miksi hän ei voisi joskus sanoa, että ok, sinä koet asian tuolla tavalla, sori että sanoin niin/tein näin, tarkoitukseni ei ollut loukata sinua, lupaan tehdä seuraavalla kerralla näin tms. Tai sanoisi vaikka, että ymmärtää minua.



Miksi riitelen?

Riitelen, koska nykyään minusta tuntuu, että en saa muuten ääntäni kunnolla kuuluviin. Kun riitelen tai tuon havaintojani tai mielipiteitäni riidantyyppisesti esiin, kerron mielipiteeni hyvin tarkkaan. Kerron aina miksi tunnen tietyllä tavalla ja mistä paha oloni johtuu. Kerron myös aina, mitä Martti voisi tehdä auttaakseen minua, jotta minulla ei olisi asian suhteen niin paha olla. On kurjaa ja aika lamaannuttavaa, että Martti pistää negatiiviset tunteeni, suruni, itkuni ja pyyntöni väsymyksen ja hormonien piikkiin. Hänen mielestään on normaalia, että pikkuvauvan äiti vaan on väsynyt. Kyllä se siitä joku päivä muuttuu paremmaksi.

Meillä riitelyä aiheuttaa muutama vakioaihe. Tai siis minä riitelen ja Martti pyytää minua rahoittumaan ja lopettamaan kiihtymisen. Riitelen siitä, että olen väsynyt, koska mielestäni Martilla on kädessään avaimet väsymykseni helpottamiseen.



Riitelen, koska mielestäni Martti viettää liian vähän aikaa lapsensa kanssa. Toki hän tekee pitkää työpäivää, mutta sen päätteeksi käy usein harrastuksessaan ja nukkuu aamuisin aika pitkään Tämä on minun mielstäni johtanut siihen, että vauva ikävöi minua liikaa ja koko ajan, on ikävöinyt hyvin pienestä pitäen. Martti on sanonut, että olen liian tarkka vauvamme kanssa kaikesta ja että minun pitäisi olla rennompi äiti. Riitelemme tästä aiheesta, koska meillä on yllättävän erilaiset käsitykset siitä, mitä vauva kaipaa. Martin mielestä en vaan anna hänen luoda omanlaistaan suhdetta lapseemme. Olen kyllä miettinyt asiaa tältä kannalta ja yritän todella antaa tilaa, vaikka meillä on suuria erimielisyyksiä tällä saralla Pitkät työmatkat ovat vieneet veronsa, mutta Martin mielestä niillä ei ole mitään merkitystä. Olen aivan erimieltä, vaikka työmatkoilleen Martti ei tietenkään voi juuri mitään.



Riitelen Martin päivärytmistä. Hän on iltakukkuja ja aamunukkuja. Välillä tämä asia saa minut raivon partaalle. Koen epäreiluna, että vain minun on pitänyt sopeutua heräämään arkena ja pyhänä klo 6. Riitelen myös siitä, että Martti valvoon hyvin myöhään ja herättää minut ja välillä jopa vauvan kömpiessään vihdoin nukkumaan. Ymmärrän toki, että ihmisillä on erilaiset rytmit, mutta haastan tästä riitaa usein ja toivon sen ehkä joskus tuottavan tulosta.



Nämä ovat vain yksittäisiä aiheita ja tilanteita, ei todellakaan jokapäiväistä elämäämme. Rakastan Marttia ja näiden tilanteiden ympärillä meillä on muuten ihana elämä. Riidellessämme emme koskaan mene henkilökohtaisuuksiin haukkuen toista. Martti ei ole ikinä sanonut minulle mitään henkilökohtaisesti loukkaavaa tai nimitellyt minua jollain nimillä. Meillä on ollut pari muutakin riitelynaihetta, mutta pikkuhiljaa niistä on päästy eroon. Uskon, että näistä yllämainituistakin päästään eroon jossain vaiheessa, kunhan teemme nyt töitä suhteemme ja tämän perheen eteen.

Martti kertoo tuossa omassa kommentissaan, että minä olen aina oikeassa No se varmasti kuulostaa aika kamalalta, aivan kuin hän olisi tossun alla. Martti tarkoittanee tällä sitä, että ne asiat joita tuon esille ovat oikeutettuja, vaikka hän onkin sitä mieltä, että ylireagoin. En ikinä riitele hammastahnatuubin väärästä puristusotteesta, tyhjistä jugurttipurkeista pöydillä tai sukista lattioilla. En halua luoda mitättömiä riidanaiheita, kun oikeitakin löytyy. Tartun vain oikeisiin meidän elämää mielestäni vakavasti koskettaviin tekijöihin. Sellaisiin asioihin, joista minulle tulee todella paha olo.



Millainen olen riitelijänä?

Riitelijänä olen impulsiivinen ja voisin yrittää miettiä hetken, ennen kun anna tulla tuutista ulos. Olen myös ehdoton ja haluan välittömiä reaktioita ja vastauksia. Kaipaan vastakaikua, kommentointia, kärkästäkin sanaharkkaa. Usein saatan ajatella, että Martti on nyt tahallaan halunnut loukata minua jne. vaikka asia ei mene niin. Nytkin, kun rauhassa ajattelen, tiedän ettei Martti koskaan tee mitään tahallaan loukatakseen minua, suurin osa sanomisistani johtuu siitä, että Martti on ajattelematon tekemisissään.



Martti ei ikinä ole riidan aloittajana, ei ole aloittanut riitaa kertaakaan näiden pian 13 vuoden aikana. Tai en ainakaan muista sellaista hetkeä. En tiedä ollenkaan onko tämä hyvä vai huono asia. Olisipa jännää, jos Martti jonkun kerran pistäisi riidan pystyyn.

Toivoisin, että Martti antaisi minun riidellä ja kuuntelisi asiani loppuun keskeyttämättä. En haluaisi riidellä, mutta tuskin sellaista suhdetta onkaan, jossa kumpikin kumppani tajuaa toista täydellisesti eikä kumpikaan aiheuta tahattomasti mitään sellaisia tilanteita, joista ei syntyisi edes sanaharkkaa. Riitelyn avulla oppii myös hyvin tuntemaan toista ja toisen luonteenpiirteitä. Hyvässä parisuhteessa tulisi uskaltaa riidellä, se puhdistaa ilmaa.

Harjoite 2: Martti ja Anna

2. harjoitteeseen (Ilahduttaminen) liittyvä raportti:


Mikä minulle tuottaa iloa?

Anna:

Minulle elämäniloa tuottavat hyvinkin pienet ja arkiset asiat. Pysähdyn usein nauttimaan hetkistä; kupillinen lempiteetäni, yksinäinen hetki saunassa, juuri puunattu asunto, eilisen Kauniit ja Rohkeat pikakelauksella, oma hiljainen hetki vauvan juuri nukahdettua päiväunille, vauvantuoksu, nukkuvan lapsen viattomuus, jalkahieronta, ilon tuottaminen toiselle, toisten auttaminen, puhdas pyykki, kädestä pitäminen, suukko. Näitä on lukuisia, iloa voi löytää lähes mistä vaan, jos haluaa ja pysähtyy katsomaan ympärilleen. Aika paljon tässä elämässä on kiinni asenteista. Näitä edellä luettelemiani asioita minulla on jo mahdollisuus löytää elämässäni ja mielestäni löydänkin. Toki vielä enemmän voisin elää tässä hetkessä, joskus on päiviä, jotka vaan haluaa suorittaa alta pois. Se on sääli.

Nautin toki suuremmistakin asioista kuten meille molemmille läheisestä matkustelusta, illanistujaisista, teatteriesityksistä, liikunnasta ja mökkireissuista. Jokainen päivä on kuitenkin täynnä mahdollisuuksia iloita, vaikka se olisi vain jokin ohikiitävä hetki. On valintakysymys, pysähtyykö niistä nauttimaan. Ei tarvitse odottaa viikko- tai kuukausitolkulla jotain teittyä tapahtumaa, jotta saisi kokea jotain iloista ja neutinnollista. Kyllä se ilo ja onni on tässä ja nyt. Tämähän voi olla viimeinen päiväni, miksi vähättelisin pienintäkään hymyn aihetta? Helpompaa tosin sanoa sen tässä, kuin konkreettisesti toteuttaa tätä neuvoa.

Matkustelu ja sitä kautta saavutettavat ilot ja kokemukset ovat todella tärkeäitä, mutta olen ajatellut niitä lähinnä elämän sisällön rikastuttajina, vaikka tuovathan ne paljon myös elämäniloa. Kyllä ne arkiset jutut ovat elämänilon tuojina niitä tärkeimpiä juttuja. Jos arjessa ei osaa tai pysty iloitsemaan, ei niillä isoilla safarireissuilla ole mitään merkitystä. Arjesta kuitenkin kostuu se suurin osa meidän jokaisen elämää.

Minua on aika helppo ilahduttaa, rahaakaan ei juuri tarvita. Koska huomaan koko ajan ilahduttamisen mahdollisuuksia, joita Martti jättää käyttämättä, koen ehkä ettei hän haluakaan ilahduttaa. Vaikka tiedän kyllä, ettei se niin mene, hän ei vaan huomaa asioita kuten minä. Hän ei luultavasti koe samoja asioita ilahduttavina. Siksi minun pitäisi useammin avata suuni ja kertoa ääneen, mitä minä kaipaan.

Martti:
Minä saan elämän iloa jalkapallon katsomisesta sekä pelaamisesta. Matkustaminen on hyvin lähellä sydäntäni. Saan iloa vaimoni ja lapseni hymyistä, hyvästä ruuasta ja juomasta, kävelemisestä ulkona tuulisella ilmalla ja saunomisesta oman mökkimme saunassa kynttilänvalossa.

Mistä toinen pitää? Ilahduta kumppaniasi!

Anna:

Martti saa iloa konkreettisemmista asioista, kuten jalkapallosta, joka on hänelle hyvin lähellä sydäntä. Annan hänen harrastaa sitä useanakin iltana viikossa ja pelit vielä päälle, vaikka kotonakin olisi tekemistä ja minäkin ehkä kaipaisin enemmän omaa aikaa, aikaa harrastuksilleni. Martti rakastaa hyvää ruokaa ja musiikkia. Nukkuminen on myös hänen mielestään ihanaa puuhaa, varsinkin viikonloppuaamuina, kun toivoisin hänen jo nousevan puuhailemaan minun ja lapsensa kanssa ;). Luulen Martin myös nauttivan ajastaan meidän perheen kesken, niin hän toki sanookin, mutta kyllä hän taitaa ihan oikestikin siitä tykätä. Hän on aikamoinen sokerihiiri, tykkää makesta ja aina pitää olla jotain hyvää kaapissa. Yleensä hän voi luottaa siihen, että olen huolehtinut jäätelöä pakkaseen tai lempi keksejä alakaappiin Martti nauttii tuulisista ilmoista, mitä itse en voi käsittää, heh. Hän myös nauttii istua mökkisaunassa kynttilänvalossa, niin nautin kyllä minäkin.

Viikonlopun aikana emme oikeastaan kovin erityisesti yrittäneet ilahduttaa toisiamme. Tavallaan vaan sovimme, että nyt vietetään yhdessä mahdollisimman kiva viikonloppu, nautitaan ja nauretaan. Lopulta viikonloppu onnistui ja tänään todettiinkin, että olipa mukavaa. Pidettiin jopa parikin elokuvailtaa, herkuteltiin, Martti hieroi jalkojani ja minä kannoin herkkuja pöytään. Laitoin meille ihanan aamiaisen sunnuntaina, istuttiin pöydässä pitkään ja juteltiin vaikka mistä. Tehtiin vaunulenkkejä aurinkoisessa säässä, käytiin kahvilla ja mummolassa, Martti siivosi :), vietimme aikaa vauvamme kanssa jne. Minulla oli päällimmäisenä mielessä, miten voisin tehdä tästä viikonlopusta ihanan kaikin puolin. Yritin olla mahdollisimman iloinen, positiivinen, leppoisa. Mielestäni oli onnistunut viikonloppu, näitä tilaan lisää!

Martti:

Anna saa iloa kukista, hieronnasta, pitkistä kävelyistä, siitä että pidän häntä joskus kädestä, kun kuljemme yhdessä. Hän saa myös iloa siitä, kun autan häntä sivoamisessa. Anna nauttii lapsestamme ja siitä, että vietämme aikaa yhdessä perheenä. Anna tykkää hyvästä ruuasta , hyvistä elokuvista, musiikista, valokuvaamisesta, maalaamisesta ja liikkumisesta.

Vietimme mukavan ja iloisen viikonlopun yhdessä perheenä ilman sen kummemmin toisen ilahduttaminen jatkuvasti mielessä. Imuroin lauantaina, hieroin Annan jalkoja ja hartioita, olin läsnä, kävimme kävelylenkeillä ja juttelimme paljon. Oli ihana viikonloppu kaikinpuolin.

Harjoite 1: Anna ja Martti

1. harjoitteeseen (Tavoitteen määrittäminen) liittyvä raportti:


Annan ihanneparisuhde:

Ihanneparisuhteessani kumppanini huomioisi minua joka päivä jollakin tavalla. Niin, että joka päivä muistaisin, että olen toiselle tärkeä enkä ole vain itsestäänselvyys. En tarkoita mitään jatkuvaa todistelua vaan vilpittömiä omasta sydämestä kumpuavia eleitä arjen keskellä. Ihanneparisuhteessani kokisin, että pyykkäystänini, siivoamistani, ruuanlaittoani, kauppakassien raahaamista ja lapsen hoitamista lähes 24/7 ei pidettäisi itsestäänselvyytenä vaan saisin näistä kiitosta. En tietenkään tee näitä asioita siksi, että joku olisi minulle jatkuvassa kiitollisuudenvelassa, mutta kyllä vilpitön kiittäminen lämmittäisi sydäntäni.

Ihanneparisuhteessani kumppanini näkisi välillä vaivaa minun vuokseni, hän keksisi kenties jotain yllätävää ja suloista ihan vain siksi, että olen hänelle niin tärkeä ja rakas. Tämän ei tarvitse olla rakkauskirjettä kummoisempi, sänkyyn kannettu aamupala tai se, että saisinkin yllättäen nukkua aamulla pitkään heräten vihdoin valmiiksi katettuun aamupalapöytään ajavat saman asian. Spontaanit eleet ja teot kuuluisivat myöskin ihanneparisuhteeseeni. Halaukseen rutistaminen ihan yllättäen, suudelma ruokakaupan hyllyjen välissä tai vaikka kuppi kuumaa kaakaota valmiina odottamassa olohuoneen pöydällä, kun tulen suihkusta. Pieniä eleitä siis, mutta niin tärkeitä muistuttamaan, että olen tärkeä ja kuljen toisen ajatuksissa koko ajan. Haluaisin, että minulla olisi aina se tunne, että minun hyvinvointini ja jaksamiseni olisivat jollain tavalla etusijalla kumppanini ajatuksissa.

Ihanneparisuhteessa minua kannustettaisin pitämään unelmistani kiinni, sanottaisiin ajatuksilleni ja suunnitelmilleni mielummin "ehkä" kun "ei". Minulla olisi tunne, että unelmani voisivat joskus toteutua, että voisin joskus saada oman talon ja kasvimaan, omenapuita ja rätisevän takkatulen.

Unelmieni parisuhteesta ei koskaan loppuisi nauru, hellyys, läheisyys eikä kunnioitus toista kohtaan. Unelmieni parisuhteessa minun ei koskaan tarvitisis pelätä sitä, että minä ihmisenä tai minun hyvinvointini olisi kakkossijalla jollekin muulle asialle. Perhe tulisi aina ennen muuta, kaikki muu olisi toissijaista.

Annan tavoitteet:

1. opettelen kiittämään enemmän myös itse
2. yritän lisätä spontaaneja huomionosoituksia
3. yritän reagoida epämiellyttäviin yllätyksiin (esim. lyhyellä varoitusajalla ilmaantuvat Martin yllättävät työmatkat) hillitymmin, lasken ensin vaikka kymmeneen tai menen kylmään suihkuun seisomaan

Martin ihanneparisuhde:
Ihanneparisuhteessa sponttanius olisi arkea. Päätöksiä tehtäisiin nopeasti vaikkakin ne eivät aina toisi toivottua tulosta. Ihanneparisuhteessani asuisimme isossa miljoona kaupungissa kivassa kerrostaloasunnossa, olisi hyviä ravintoloita, kivoja puistoja sekä paljon erilaista tekemistä vaikka joka päivälle. Ihanneparisuhteessani en olisi ainainen ei mies vaan uskaltaisin unelmoida asioista vaikkakin ne voisivat olla tavoitettamattomissa. Ihanneparisuhteessani eläisin yhtä päivää kerrallaan, nauttisin jokaisesta päivästä enkä miettisi aina tulevaa. Ihanneparisuhteessani arvostaisin sitä mitä minulla on ja näyttäisin sen myös. Ihanneparisuhteessani osaisin priorisoida asiat paremmin.

Martin tavoitteet:

1. Kun olen kotona, haluan olla enemmän läsnä.
2. Kertoa useammin vaimolleni kuinka tärkeä hän ja lapseni on minulle.
3. Osata samaistua sekä ymmärtää vaimoni arkea paremmin.

Anna ja Martti

Martti ja Anna

Martti: 31v
Anna: 32v
Yhdessä: 12,5 v
Lapsi: 1

Olemme Martti (31-v) ja Anna (32-v), olemme olleet yhdessä 12,5 vuotta. Meillä on yksi lapsi, hän on 6 kk ikäinen. Asumme omassa asunnossa. Mies joutuu reissaamaan työn vuoksi ulkomailla ja joskus myös kotimaassa Ulkomailla joutuu olemaan tilanteesta riippuen yhdestä useampaan viikkoa. Onneksi useamman viikon rupeamia tulee vain n. kerran vuodessa.



Tapasimme klassisesti yökerhossa. Anna oli noteerannut Martin jo aikaisemmin hyvän ulkonäön vuoksi. Lopulta osoittautui, että Martti oli Annan aikaisemman luokkakaverin ystävä ja siitä se juttu sitten lähti. Hyvin, hyvin nuoria oltiin, mutta kemiaa löytyi näköjään ihan loppuelämäksi (toivottavasti!) asti.



Anna: Ihastuin Martissa aivan ensimmäisenä ulkonäköön, hän on urheilullinen, pitkä ja tumma, hyvännäköinen kaikin puolin. Olimme hyvin nuoria tavatessamme. Ensimmäinen vuosi meni aika lailla katsellessa, elettiin omia elämiämme kavereineen jne. Alkuun seurustelu ei ollut ollenkaan vakavaa, itse en ainakaan ottanut ensimmäisen vuoden aikana tilannettamme hauskanpitoa kummoisempana. Sitten suhde alkoikin syventyä, kun aloimme tuntea toisiamme paremmin ja itse rakastuin lopulta Martissa hänen avoimuuteensa, sosiaalisuuteensa ja hyväsydämisyyteensä. Hän ei todellakaan ollut mikään nynny, vaan äärimäisen supliikki seuramies ja hyvä tanssija :). Tiedän, että Martti rakastui minussa siihen, että olin hänen mielestään hyväsydämisin ihminen maailmassa. Hän on kertonut tämän minulle usein. Sekin varmasti vaikutti rakastumiseen, että huomioin häntä paljon sanoilla ja teoilla.



Martti: Ihastuin Annan ulkoiseen kauneuteen ja lopulta rakastuin hänen hyväsydämisyyteensä. Sellaista en ollut ennen kohdannut.

Olemme matkustelleet paljon ulkomailla ja matkustelu onkin ollut yhteinen intohimomme. Olemme molemmat myös nautiskelijoita; hyvä viini, ruoka, satunnaiset hotelliyöt toisessa kaupungissa, arjen luksus jne. Saamme nautintoa samanlaisista asioista. Kerran ulkomailla ajoimme autolla pieneen kylään, joka oli rakennettu kukkulalle. Kylässä oli yksi hotelli, jonne majoituimme yöksi. Yöllä kävelimme kylän kaduilla, missään ei näkynyt ketään, ei ristin sielua missään. Löysimme pienen kuppilan, jonka pöydät olivat kallionkielekkeen vieressä. Istuimme juomaan paikalliset oluet, alhaalla avautui uskomaton täysikuun valaisema maisema jokilaaksosta. Ihana muisto, sellainen jonka voisi kuvitella tapahtuvan elokuvissa :). Kerran, jälleen ulkomailla, ajauduimme pienen pieneen sardiiniravintolaan, jonka vessassa ei ollut ovea ja ruokapöydät vessan vieressä :D. Aivan alkuajoilta muistiin palaa viikonloppu, kun ajoimme monen sadan kilometrin matkan pakettiautolla (80 lätkä) mökillemme ja koko viikonlopun satoi vettä aamusta iltaan, kaatamalla. Ei haitannut (no Martti hieman manasi upeaa tuuriamme), saunoimme, nauroimme ja laahustimme kylpytakeissa, joimme viiniä kulahtaneista mökkilaseista ja Martti paistoi meille rautapannulla kuhaa voissa. Oli aivan mahtavaa :).

Tunnetason liimana meidät on pitänyt yhdessä voimakas yhteenkuuluvuuden tunne. Tämän lisäksi se, että toiselle voi kertoa kaikki ajatuksensa, mielipiteensä, kaikki murheet ja ilot, ärsytykset ja pienimmätkin mietteet ilman, että toinen tuomitsee tai suuttuu. Alkuajoista lähtien meille on myös ollut molemmille selviö, että tämän yhteisen elämän lisäksi meillä on erilliset omat elämät ystävinemme ja harrastuksinemme. Toista ei kahlita kotiin. Kuitenkin meidän yhteinen elämä lohkaisee sen suurimman palan, sekin on ollut aina kummallakin tiedossa.



Martti ja Anna