perjantai 15. huhtikuuta 2011

Harjoite 1: Anna ja Martti

1. harjoitteeseen (Tavoitteen määrittäminen) liittyvä raportti:


Annan ihanneparisuhde:

Ihanneparisuhteessani kumppanini huomioisi minua joka päivä jollakin tavalla. Niin, että joka päivä muistaisin, että olen toiselle tärkeä enkä ole vain itsestäänselvyys. En tarkoita mitään jatkuvaa todistelua vaan vilpittömiä omasta sydämestä kumpuavia eleitä arjen keskellä. Ihanneparisuhteessani kokisin, että pyykkäystänini, siivoamistani, ruuanlaittoani, kauppakassien raahaamista ja lapsen hoitamista lähes 24/7 ei pidettäisi itsestäänselvyytenä vaan saisin näistä kiitosta. En tietenkään tee näitä asioita siksi, että joku olisi minulle jatkuvassa kiitollisuudenvelassa, mutta kyllä vilpitön kiittäminen lämmittäisi sydäntäni.

Ihanneparisuhteessani kumppanini näkisi välillä vaivaa minun vuokseni, hän keksisi kenties jotain yllätävää ja suloista ihan vain siksi, että olen hänelle niin tärkeä ja rakas. Tämän ei tarvitse olla rakkauskirjettä kummoisempi, sänkyyn kannettu aamupala tai se, että saisinkin yllättäen nukkua aamulla pitkään heräten vihdoin valmiiksi katettuun aamupalapöytään ajavat saman asian. Spontaanit eleet ja teot kuuluisivat myöskin ihanneparisuhteeseeni. Halaukseen rutistaminen ihan yllättäen, suudelma ruokakaupan hyllyjen välissä tai vaikka kuppi kuumaa kaakaota valmiina odottamassa olohuoneen pöydällä, kun tulen suihkusta. Pieniä eleitä siis, mutta niin tärkeitä muistuttamaan, että olen tärkeä ja kuljen toisen ajatuksissa koko ajan. Haluaisin, että minulla olisi aina se tunne, että minun hyvinvointini ja jaksamiseni olisivat jollain tavalla etusijalla kumppanini ajatuksissa.

Ihanneparisuhteessa minua kannustettaisin pitämään unelmistani kiinni, sanottaisiin ajatuksilleni ja suunnitelmilleni mielummin "ehkä" kun "ei". Minulla olisi tunne, että unelmani voisivat joskus toteutua, että voisin joskus saada oman talon ja kasvimaan, omenapuita ja rätisevän takkatulen.

Unelmieni parisuhteesta ei koskaan loppuisi nauru, hellyys, läheisyys eikä kunnioitus toista kohtaan. Unelmieni parisuhteessa minun ei koskaan tarvitisis pelätä sitä, että minä ihmisenä tai minun hyvinvointini olisi kakkossijalla jollekin muulle asialle. Perhe tulisi aina ennen muuta, kaikki muu olisi toissijaista.

Annan tavoitteet:


1. opettelen kiittämään enemmän myös itse
2. yritän lisätä spontaaneja huomionosoituksia
3. yritän reagoida epämiellyttäviin yllätyksiin (esim. lyhyellä varoitusajalla ilmaantuvat Martin yllättävät työmatkat) hillitymmin, lasken ensin vaikka kymmeneen tai menen kylmään suihkuun seisomaan

Martin ihanneparisuhde:
Ihanneparisuhteessa sponttanius olisi arkea. Päätöksiä tehtäisiin nopeasti vaikkakin ne eivät aina toisi toivottua tulosta. Ihanneparisuhteessani asuisimme isossa miljoona kaupungissa kivassa kerrostaloasunnossa, olisi hyviä ravintoloita, kivoja puistoja sekä paljon erilaista tekemistä vaikka joka päivälle. Ihanneparisuhteessani en olisi ainainen ei mies vaan uskaltaisin unelmoida asioista vaikkakin ne voisivat olla tavoitettamattomissa. Ihanneparisuhteessani eläisin yhtä päivää kerrallaan, nauttisin jokaisesta päivästä enkä miettisi aina tulevaa. Ihanneparisuhteessani arvostaisin sitä mitä minulla on ja näyttäisin sen myös. Ihanneparisuhteessani osaisin priorisoida asiat paremmin.

Martin tavoitteet:


1. Kun olen kotona, haluan olla enemmän läsnä.
2. Kertoa useammin vaimolleni kuinka tärkeä hän ja lapseni on minulle.
3. Osata samaistua sekä ymmärtää vaimoni arkea paremmin.

Anna ja Martti

3 kommenttia:

  1. Noista Annan toiveista tuli mieleen, että niistä iso osa on just sellaisia, joita tuossa toisessa tehtävässä pyydettiin tekemään. Eli pieniä huomionosoituksia toiselle. Viettäkääs nyt oikein toista huomioiva viikonloppu ja tulkaa sitten kertomaan, millaisia vaikutuksia toisen ilahduttamisella oli.

    VastaaPoista
  2. Anna ja Martti, kun luette toistenne kuvauksia ihanneparisuhteesta,huomaatte jo varmaan suhteenne vahvuudet ja mahdollisuudet. Kirjoituksissanne tulee minusta kauniisti esille myös erilaiset tulokulmat asioihin; Anna kaipaa ehkä hieman varoaikaa asioille, Martti on spontaanimpi. Jo tämän eron muistaminen auttaa arjessa.
    Martti kertoo hyvin konkreettisista asioista, joista hyvä elämän muodostuu. Anna kuvaa huomaavaisuuteen perustuvista teoista, nekin konkreettisia asioita.

    Uskon vahvasti, että te kaksi pystytty opettamaan toisillenne paljon. Toistenne opettajina saatatte tarvita kärsivällisyyttä ja pettymysten sietokykyä arjen asioissa.
    Kasvu lähtee monta kertaa siitä, että tekee toiselle kuin toivoisi itselle tehtävän.
    On myös hyvä tulla sopivasti tietoiseksi toisen huomionosoituksista, sillä ne ovat keskinäisessä kartassa (jos parisuhdetta vertaa karttaan) karttamerkkejä, joiden mukaan suunnistaa. Jo tällainen tietoisuuden virittäminen opettaa läsnäoloa.

    Kirjoittamanne ja asettamienne tavoitteiden pohjalta pystytte varmasti luomaan itsellenne "toimintaohjeet". Miettikää yhdessä, mitä se läsnäolo tarkoittaa teille ja miten se toteutuu arjessa. Ryhtykää tutkimaan, millaisista asioista toinen innostuu ja ilahtuu; kirjatkaa niitä vaikka alkuun, jotta huomaatte, miten pienistä ja arkisistakin asioista voi olla kyse.
    Kannustakaa toisianne ja mitoittakaa omat odotuksenne sopivan kokoisiksi. Saattaahan olla niin, että kun odottaa oikein jotain niin toisen tekeminen tuntuu pieneltä. Kannustan keskittymään tekemiseen odotusten sijaan.

    Hauskaa seikkailua ja tutkimusmatkaa teille ja kertokaa toki läydöistänne meille, jotta saamme mekin oppia ja oivaltaa!! - Anne

    VastaaPoista
  3. Parisuhdeakatemian Miakin täältä vielä kommentoi: Minusta teillä on niin valtavan hyvä pohja suhteella. Tiedätte olevanne monessa suhteessa erilaisia, mutta toisianne täydentäviä. PS-akatemian Anne tuossa edellä puhuikin odotuksista ja tietoiseksi tulemisesta huomionosoituksista - minusta siinä on todella ajatusta. Se, että toinen huomaa sen, mitä hänen ja yhteiseksi hyväksi olen tehnyt kannustaa tekemään vielä enemmän.

    Mitä muuten ovat ne unelmat, joille Martti ei haluaisi olla aina ei-mies? Talo ja puutarha? Jos kummatkin sellaista haluaa, niin tokihan moni muukin on talon ja puutarhan hankkinut. Toisaalta, ehkä sitä samaa tunnelmaa voisi löytää ilman omaa taloakin? Mitä talo, kasvimaa, omenapuut ja takkatuli, Anna, sinulle edustavat? Olen itse kiihkeästi halunnut kaikkia niitä jossain vaiheessa, ja tajusin että minulle ne olivat symboleita turvallisesta perhe-elämästä.

    Miten pääsiäinen muuten sujui?

    VastaaPoista