torstai 14. huhtikuuta 2011

Harjoite 1: Mia ja Mika

1. harjoitteeseen (Tavoitteen määrittäminen) liittyvä raportti:


Mia:

Parisuhde parhaimmillaan on toista tukeva, kunnioittava. Ihannetilanteessa mies on maskuliininen, käyttäytyy naista kohtaan suojaavasti ja itsevarmasti. Elämä sisältäisi myös erotiikkaa vaikka arjessa olisivatkin pienillä eleillä toteutettu. Toivoisin tuntevani olevan rakastettu ja hyväksytty. Turvallisuus on myös tärkeä näkökulma itselle, että voi luottaa toiseen eikä tarvitse pelätä pettämisiä tms.

 Olen itse tyypiltäni illan virkku ja aamun torkku. Arvostan rauhallisia aamuja, jolloin saan keitellä kahvit ja syödä aamupalaa rauhassa. Sitten ihana kuuma suihku päälle ja pikku hiljaa kohti päivän seikkailuja. Aamuisin en kaipaa ketään vierelleni ennenkuin kahvikuppi on juotuna ja olen täysin hereillä. Siinä saattaa hyvinkin mennä puolikin tuntia :)

Olen itsekin pohtinut paljon parisuhteen vaiheita ja uskon, että yli 10 v yhdessäolon jälkeen sitä hakee sekä itsensä että parisuhteen rajoja. Mitä itse haluaa, miten haluaa tehdä. Ainakin itse olen hakenut omaa paikkaani vimmatusti, vaihtanut alaa ja vaikka sun mitä. Kuitenkin olen päätynyt omaan sisäiseen rauhaan ja siihen, että saan tehdä jotain mikä tuottaa minulle mielihyvää ja mitä kohtaan tunnen intohimoa. Jostain syystä intohimoni kohdistuu siihen, että voisin työkseni auttaa muita ihmisiä ja hakea lisää tietoa kaikesta mielenkiintoisesta.

Tässä, kun näitä asioita listaan niin sinällään parisuhteeni täyttää monia näistä kriteereistä. Mika antaa minulle vapauksia opiskella ja muutenkin molemmat saa tulla miten haluaa näissä tämän elämän puitteissa. Meillä on 4 lasta ja heidän harrastuksensa jne.

Yksi ihanneasioistani parisuhteessa on henkinen yhteys, että mies ymmärtää mistä puhun, kun puhun jostain minulle tärkeästä aiheesta. Hän osaa empatisoida puheissaan ja lempeästi yhdessä löytää ratkaisukeinoja. Tietynlainen tunneäly. Tämä on itselleni todella tärkeää ja aika usein tuntuu, että emme ainakaan ihan samalla tavalla koe mieheni kanssa tätä puolta. Ehkä se johtuu myös taustastani, kun itse olen elänyt koko elämäni tuntosarvet koholla ja varuillaan, että sitä aistii tosi nopeasti erilaisia tunnelmia. Ehkä liikaakin.

Usein olen miettinyt, että myös mulla on paljon opittavaa Mikalta: elämää ei pidä ottaa liian vakasti, ollaan rennosti, ei mietitä/ vatvota asioita liikaa, antaa mennä vaan ...

Suhteeseeni valitsen itselleni työstettäväksi läheisyyden lisäämisen, toisen huomioimisen ja koskettamisen henkisesti ja fyysisesti ja naurun. Haluan nauraa niin, että tanteereet raikuu. Teen sitä paljon ystävieni ja työkavereideni kanssa niin miksen aviopuolisoni kanssa?

--------------------------------------------------
 
Mika:


Hyvä parisuhde alkaa joka aamu hymyllä. On kiva herätä tähän päivään..tämä päivä on nyt ja tässä! Aurinko paistaa aamuisin ja tunnen raikkaan aamun heräävän tunteen aamulenkin aikana! Vau... tämä on mahtava startti päivälle jonka saamme jakaa kanssasi rakkaani...olen täynnä intohimoa elämään ja tähän päivään! Ihanaa kun sinäkin olet!

On ihanaa kun kotonamme on tänään niin siistin harmoonista ja aktiivinen tarmokkuus leijailee kotonamme ja suhteemme on täynnä positiivista virtaa. Tänään eletään täysillä ja pistetään menemään! Ei muuta kuin nokka eteenpäin! On ihanaa kun rakkaani olet niin elämänmyönteinen ja tahdot lähteä kohti tätä päivää täysin rinnoin!

Kun tulemme töistä, niin tapaamme jälleen kotona! On taas kiva nähdä kotonamme, jossa ruoan tuoksu leijuu ja saamme nauttia juuri tämän päivän illallisen yhdessä! Juuri me kaksi! Tai ehkä tänään on se päivä kun menemme ulos syömään...Vau miten hyvää ruokaa! On ihana touhuta kotona illallisen jälkeen ja harrastella yhdessä ja perheen kanssa! ja illalla on ihana kertoa sinulle miten ihanaa oli elää tämä päivä,,,sinun kanssasi!

Se mitä toivon parisuhteelta on se, että kumpikin elää tässä ja nyt ja täysillä! Nautimme tästä hetkestä ja tästä päivästä! Nautimme elämästä sellaisena kuin se on! Jaamme tämän tunteen yhdessä emmekä anna minkään asian tulla häiritsemään tätä päivää! On ihanaa, että olemme molemmat niin aktiivisen positiivisia ja tahdomme nauttia juuri tästä hetkestä! Meillä molemmilla on heikkoutemme ja hyväksymme ne toisissamme. Heikkoudet ovat rikkautemme, josta ammennamme voimaa ja joita kumpikin meistä kehittää itsessään. Annamme toisillemme tilaa kehittää heikkouksiaan. Kun kehitymme heikkouksissamme, sse vahvistaa parisuhdettamme!

Hyvä parisuhde on sitä, että joka päivä on hyvä fiilis elää yhdessä tätä päivää luottaen toiseen!
 
Vaihe 2

Elämässä on liian paljon "tylsiä rasitteita". Niin perheen kanssa kuin työssä. Jos pystyisin vähentämään näitä rasitteita, se vapauttaisi aikaa nauttia tästä päivästä ja parisuhteesta tänään! Meillä kummallaakaan ei ole juurikaan omaa aikaa, ei omia harrastuksia eikä yhteisiä harrastuksia.

Olemme tänään suhteessamme liian etäisiä, että voisimme aidosti nauttia huomisesta aamusta! Perhe-elämän rasitus ja se, että nukumme eri huoneissa loitontaa meitä. Tarvitsisimme enemmän aikaa toisille ja sellaista yhdessäoloa, jossa hyväksymme toisemme sellaisena kuin olemme. Aitoa yhdessäoloa. Suurperheellisenä tämä ei ole helppoa.

Elämässämme meidän kahden välillä on liian paljon ristiriitaa esim. ravinnon, rokotusten ym. suhteen. En tahtoisi että nämä asiat tekevät välillemme muurin. Tahtoisin että tämä lasten myötä elämäämme tullut muuri kaatuisi ja elämä jatkuisi rennommissa merkeissä.

Jotenkin elämästä pitäisi osata tehdä helpompaa? On kuitenkin yllättävän vaikeaa kyetä luopumaan jostakin asiasta, jota pitää taai jota on joskun pitänyt tärkeänä? Jos osaisin luopua asioista helpommin niin saisin tilaa jollekin uudelle!

3 kommenttia:

  1. Onpa hienoja oivalluksia ja suuntauksia! Sellaisia, joita varmasti hyvin moni voi kokea omikseen.
    Suurin ristiriita odotusten ja arjen välillä kärjistyy hyvin usein aikaan ja siihen, että haluaisimme asioiden muuttuvat nopeasti, mielellään kerralla.
    Kirjoittamanne näyttää kauniisti teidän arvonne. Kun nyt punnitsette arvoja ja niiden toteutumista arjessa niin miten todellisuus ja odotukset kohtaavat? Voisiko esimerkiksi muutoksen vaatimusten mittakaavaa muuttaa? Antaa aikaa kehitykselle ja kasvamiselle, uusien uomien syntymiselle? Löytäisittekö pieniä muutoksen mahdollisuuksia arkeen? Kun tätä kautta vähitellen pääsee kokeilemaan, miten toteuttaa tavoitteitaan, alkaa vähitellen nähdä uusia mahdollisuuksia kaikissa niissä pienissä väleissä, missä ei ennen ole huomannut mahdollisuutta? Yhdessä nautittu, ei pelkästään juotu, kupillinen kahvia tai lasi viiniä keskellä hullunmyllyä voi osoittautua keitaaksi, jonka ympärillä hetken kuluttua vihertää (runollisuus pääsi yllättämään!)...

    Usein juutumme väärään mittakaavaan, emmekä muista, että isot asiat ja muutokset alkavat hyvin pienestä. - Anne

    VastaaPoista
  2. Odotukset ja arki ei aina ihan ideaalisti kohtaa vaikka niin toivoisikin. Toki omalla asenteella varmasti saa paljon aikaiseksi jos vaan halua ja viitsimistä riittää. Elämämme on suhteellisen suorittamispainotteista, mutta mielestäni olemme kokoajan pikkusen enemmän oppineet nauttimaan perheestämme ja myös lapsistamme. Lapsista tulee elämään paitsi harmaita hiuksia myös paljon iloa. Parisuhteen tila myös heijastuu lasten käyttäytymisenä heti peilinä vanhempiin.

    Noita arjen pikku juhlallisuuksia ei kyllä ole järjestetty miesmuistiin. Itselleni jopa tuli itku linssiin lukiessani Mikan kirjoittamaa tekstiä. Mietin, että missä piilossa tuo tuollainen positiivinen vaimoaan ihaileva mies piileksii ;).

    Olemme molemmat yrittäneet toisiamme muuttaa, mutta nyt olemme tulleet sen tien päähän. On pakko hyväksyä toinen sellaisena kuin hän on tai sitten on pakko jatkaa matkaa. Näin ei jaksa, on fyysisiä oireita ja vaikka mitä. Mahdollisimman stressitön ja onnellinen elämä on vähintä mitä ihminen voi itselleen antaa. Ja sitä ei voi odottaa sitku päivään saakka. Joten nyt lähden tästä käpertymään Mikan kainaloon nauttimaan pe iltaa! Mia

    VastaaPoista
  3. Odotukset ja arki harvoin kohtaavat ilman, että kohtaamista avittaa. Monta kertaa siihen tarvitaan vain pienen pieni ele...

    Tuntuu tosi hienolta, että jo näiden kirjoitusten kautta kohtaatte toisenne uudelleen. Ehkä siitä syntyy alku johonkin...

    Kirjoitat, Mia: "Olemme molemmat yrittäneet toisiamme muuttaa, mutta nyt olemme tulleet sen tien päähän.." Onneksi olette tulleet sen tien päähän; toista ei voi muuttaa. Tällaisesta asetelmasta syntyvät usein parisuhdetta koettelevat solmut; vain itseä voi muuttaa jakun itse muuttuu, muuttuu toinen. Siis fokuksen siirtäminen auttaa löytämään uusia ulottuvuuksia ja rakentamaan siltää kohti toista, ei pois päin...

    Nauttikaa viikonlopusta ja kilpailkaa tällä kertaa toisen tehtävän antamin eväin! Iloa! - Anne

    VastaaPoista