tiistai 3. toukokuuta 2011

Harjoite 4: Vahvero ja Heiverö

4. harjoitteeseen (Aistillisuus) liittyvä raportti:

Miten raportoida näin intiimistä asiasta? Tämä on meillä sitä aluetta, jolla Heiverö on pidättyväisempi, arvostaa korrektiutta ja sitä, ettei aiheuteta kenellekään vaivaantunutta oloa. Viikonvaihteen aikana olimme paljon ulkoilemassa (ja "ulkoilemassa"), tilanteissa, joihin meidän parisuhteessamme ei kuulu fyysinen puoli ollenkaan. Muutenkin näissä kaveripiirin kohtaamisissa käyttäydytään yllättävän perinteisesti - naiset vetäytyvät keittiöön, miehet notkuvat parvekkeella.. Tätäkö se on se parisuhde-elämä, josta teininä haaveillaan?

Jotenkin sitä itse kuitenkin on pettynyt siihen, että hellyyttä tapahtuu pääsääntöisesti illalla nukkumaan mennessä pimeässä. Kun parisuhde ei enää ole ihan uusi, arki on aika lamaannuttavaa. Ei nainen syty hampaiden pesusta karvaselkäisen karpaasin kanssa ihan niin nopeasti kuin olisi arki-iltana suotavaa.. jostain syystä se lämmittely, pussailu ja kyhnyttäminen jää päivän aktiivisempien tuntien aikana vähemmälle. Tai ei oikeastaan edes sitä tarvittaisi, jos ajatukset jotenkin, parilla sanalla tai muuten saisi aina viriteltyä oikeaan suuntaan.

Siitä siis puhe, mistä puute. Tässä tehtävässä epäonnistuttiin iloisesti, mutta toisaalta, näitä kaveripiirin tapaamisia on nykyään sen verran harvakseltaan, että suoraan sanottuna ei pahemmin edes harmita. Kyllä kunnon kälätys aina huonon seksin voittaa! Hyvät fiilikset välillämme lisääntyivät, vaikkakaan eivät juuri tämän läheisyys-tehtävän ansiosta. Vaihtelu virkistää.

Vahvero

1 kommentti:

  1. Tässä tehtävässä on pari tosi hyvää puolta: tätä voi jatkaa vaikka loppuelämän. Jos jostain syystä ei paria sekuntia ollut aikaa viikonloppuna, niin ihan varmasti aikaa kyllä löytyy myöhemmin. Hipaisuun kuluu sekunti mutta ne sadat sekunnit voivat olla se ratkaiseva ero hyvän ja huonon suhteen välillä.

    Kunnon kälätyksellä todellakin on paikkansa ja aikansa, mutta niin pitäisi olla fyysisellä läheisyydelläkin. Tässä tehtävässähän ei edellytetty seksiä, ei hyvää tai huonoa, ainoastaan hellyydenosoitusten lisäämistä.

    Joku fyysinen vetohan teillä varmasti jossain vaiheessa on välillänne ollut? Miten rakastava nainen katsoo puolisoaan? Katso hellin silmin, löydä kivat puolet ja keskity niihin.

    Älä suotta ajattele, että epäonnistuitte tehtävässä - hyvien fiilisten lisääminenhän se oli se päätarkoituskin! Niin että onnea onnistumisesta!
    Parisuhdeakatemian Mia

    VastaaPoista