3. harjoitteeseen (Riitely) liittyvä raportti: 
MIA 
Mikä minut saa riitelemään?
Väsymys, ärtymys; tunne, että mua ei kuunnella/ haluta ymmärtää. Usein  musta tuntuu, että mut vaiennetaan väkisin. Ikäänkuin kiristetään, että  jos et ole tällainen tai toimi näin niin sitten toinen osapuoli käyttää  valtaansa... Esim jos olemme matkalla jonnekin minulle tärkeään  paikkaan, voidaan uhata auton kääntämisellä takaisin kotia kohti.  Tällöin raivostun...
Riitelen ja jankutan  riitaani jos mut väkisin vaiennetaan tai suuhuni tungetaan mukamas mun  tuntemuksia. Tai jyräyksestä. En pidä siitä, että ei voida keskustella  vaan toinen alkaa huutaa ettei kuule, kun puhun tai muuta vastaavaa.
Kun  riitelen, se voi tapahtua ilman suuria kiivastumisia jos molemmat  saavat puhua. Kun oikein suutun, alan huutaa mikä ei ole kovin hehkeää.  Nykyisin myös usein vaikenen tai mainitsen, kun riita alkaa mennä  naurettavuuksiin. En oikeastaan enää jaksa niin paljon riidellä.
Ärsyttävintä  itsessäni on varmasti se puoli, kun alkaa toinen ärsyttää niin  piiloveettuilen joskus ja tiedostan sen heti....jo niin tehdessä. Eniten  kaikki kulminoituu omaan tunteeseeni, että mua ei huomioida, mua ei  kunnioiteta sellaisena kuin olen ja vain ja ainoastaan toiminnan kautta  tulen toisille tärkeäksi ihmiseksi. 
MIKA
Riitelyn ja väittelyn ja rakentavan keskustelun  raja on häilyvä.Jostakin syystä parisuhteessa oma käytökseni menee helposti  riitelyn puolelle, vaikka tarkoituksena oli keskustella jostakin asiasta. Minun  tyylini on luontaisesti melko suora ja tästä ominaisuudesta on mielestäni  hyötyä esim. työelämässä. Tyylini on myös dynaaaminen ja arvostan  sitä, että asiat ovat järjestykssessä ja etenevät. Kun perhe-elämässä tilanne on  toinen, ajaudun  helposti riitaan oman turhautumiseni takia. En ole  tyytyväinen eri asioiden tilaan ja kun otan aasian esille omalla tyylilläni niin  ajaudun riitaaan. Tiedostan tämän piirteen, joka ei ole parisuhteessa  rakentavan keskustelu elementti. Jostakin syystä provosoidun parisuhteessa  turhan pienestä. Ajaudun helpoiten riitelyyn, kun kommentoin jotakin asiaa  tai kun puutun johonkin asiaan, josta olen jotakin mieltä. Parisuhteessa  omaa mielipiteeni on turhan usein Mian mielipiteen vastainen, joka saa aikaa  riidan. 
MIetin sitä usein, miten meidän pitäisi käsitellä  parisuhteessa asioita, jotta emme ajautuisi riitaan?
Kun riitelen niin korotan ääntäni ja provosoidun  turhan nopeasti. En ole ylpeä siitä esimerkistä jonka lapsemme minussa näkevät  ja tämä vaivaa minua. Olen myös viime aikoina alkanut yhä enenevässä määrin  alentunut uhkaamaan Miaa esim. erolla ja toteamaan ettei hänen mielipiteellään  ole minulle mitään väliä. Olen toiminut typerästi tämän suhteen, enkä ole  oikeasti missään vaiheessa tahtonut erota...enkä tahdo tulevaisuudessakaan. Tämä liittyy ainoastaan tapaani "ajaa omaa asiaani". Tyylipisteitä ei paljoa  tästä tipu. 
Kun riitelen niin etenen turhan helposti sellaiseen  tilaan, jossa ikäänkuin annan Miialle kaksi vaihtoehtoa: jokko tehdään kuten  minä haluan tai sitten ei ollenkaan. Kun Mia tästä kiihtyy niin lopputuloksena  löydämme kompromissin. Esim talon rakennuksessa meille kävi  usein näin. 
Kaiken kaikkiaan riitelen ihan liikaa ja riitelen  typerästi. 
 

 
"Kun riitelen niin etenen turhan helposti sellaiseen tilaan, jossa ikäänkuin annan Miialle kaksi vaihtoehtoa: jokko tehdään kuten minä haluan tai sitten ei ollenkaan. Kun Mia tästä kiihtyy niin lopputuloksena löydämme kompromissin."
VastaaPoistaLuen tämän niin, että riidan haastaminen on siis sinulle, Mika, ainakin joissakin tilanteissa ihan toimiva tapa saada asioita aikaan. Ja ilmeisesti myös Mialle: saadaan ratkaisu aikaan ja lisäksi jompi kumpi saa hyvitystä siitä, että on "se loukattu osapuoli"(?).
Missähän menee se raja, että puolisolla on oikeus tulla kuulluksi ja oikeus saada joku asia ratkaistua, vaikka toista ei kiinnostaisi / ahdistaisi / tympisi? Teillä on samoin kuin meillä, toleranssit riidan eri asteiden suhteen on erilaiset, toinen reagoi negatiivisesti jo suorempaan puheeseen, jota toinen pitää vielä ihan tavallisena kanssakäymisenä. Itse tuollaisena Mikan kuvaamana "dynaamisena" ihmisenä alan näin kolmenkympin tienoilla olla aika turhautunut siihen, että kaikki ratkaisut pitäisi aina tehdä hitaamman ja epävarmemman ehdoilla; työssä, kotona, kaikissa yhteisöissä.
Voisiko sen sijaan, että nopeampaa ja aktiivisempaa aina ohjeistetaan ottamaan hitaammat huomioon, joskus se "hitaampi" osapuoli asennoitua niin, että tietyssä aikataulussa tai prosessin kulussa asia tulee hoidetuksi, vaikka itse vielä haluaisi epäröidä tai voisi tuumailla vaihtoehtoja maailman tappiin?
Eli joku sovittu prosessi: asia pöydälle lauantai-iltana saunan jälkeen, lähetekeskustelu, viikon varrella itsenäinen kannan muodostus ja seuraavana lauantaina parlamentin äänestys jonka jälkeen ratkaisu lukitaan (ja molemmat tietävät, että sitten ei enää jahkata). Aktiivisempi voisi jo lähetekeskusteluun valmistella potentiaaliset ratkaisuehdotukset a, b ja c, joista sitten valitaan (ellei vastapuoli kykene tuottamaan vastaehdotusta).
Miltäs kuulostaisi?
Meillä roolijako ei kaikilta osin ole noin mustavalkoinen.minä olen ehkä useammin se inspiroitunut eteenpäin menevä voima tietyllä saralla. Välillä jopa tuntuu ku kiskois kivirekkaa perässä. Mun mielestä outoa että elämää ei voi katsella avoimesti? Kuullostaa,että ihmiset jakautuu kahtia:taitaviin nopeisiin ja avuttomiin hitaisiin. Varmasti meistä jokainen on joskus avuton ja haavoittuvainen. Olen itsekin temperamenttinen enkä tämän perheen arkea pyörittävänä sanoa olevani avuton,kylläkin useasti niin hemmetin väsynyt etten jaksa evääkään liikuttaa.kun minä olen väsynyt kuulen käskyjä joka puolella mitä seuraavaksi teen,mutta kun mika lepäilee hänellä on oikeus sanoa,että oon nyt tässä enkä liiku milliäkään. Mua ärsyttää tällanen ihan sikana ja sitten annan tulla oikein urakalla. Olen kyllä rauhaa ja suvaitsevaisuutta rakastava ja joskus mikan ollessa matkoilla koen että mun on jotenkin helpompi tehdä kaikki vaikka fyysisesti on rankempaa ja super väsynyt.silti arvostan mikaa aina vain enemmän koska hän on yleensäkin super osallistuva perheen isä. Yritän myös paljon työstää sietokykyäni,sillä jokaisella meillä on asioita,jotka toisissa ärsyttää.toiset asiat voi sietää,toisia ei ja silloin ei esim parisuhde onnistu. Meillä asiat eivät kuitenkaan ole ylitsepääsemättömiä vaan hyvillä ja välillä tiukoillakin keskusteluilla on asiat väännetty oikeaan suuntaan.jos tunnetta on asiat selviää. Pidän myös nykyisin päiväkirjaa kaikista hyvistä asioista ympärilläni koska haluan vahvistaa sitä puolta enkä kaivaa kokoajan negatiivisia asioita toisesta esille.se oikeasti auttaa :) suosittelen!
VastaaPoistaNelli: Olen myös miettinyt paljon tuota positiivisten asioiden miettimistä ja sanomista, olen tainnut jopa joskus Simolle ehdottaa, että kaikesta huolimatta voisi edes yhden positiivisen asian toisesta sano päivittäin. Olen itse sitä mieltä, että positiivisten asioiden ajattelu ja työstäminen on jo puolet siitä työstä...
VastaaPoistaLisään vielä tuhon suoraan puheeseen liittyen, että onko asia niin,että toinen osapuoli loukkaantuukin ei suorasta puhetyylistä vaan siitä miten suora puhe tulee ulos suusta? Se, kun tuppaa tulemaan valmiiksi jo negaatiolla höystettynä..siihen ei oikein kukaan tykkää vastata positiivisesti. Teen tätä itsekin välillä enkä muista mikankaan siitä ilahtuneen. Tuli tässä ihan mieleen. Siinä helposti heti syntyy vastakkainasettelu joka johtaa meill vääjäämättä riitaan...mia
VastaaPoistaEnsinnäkin, Mia ja Mika, ihailen ja arvostan sitä, että kumpikin niin avoimesti pystytte kertomaan myös huonot puolenne - ei ihan helppo rasti. Positiivisten asioiden päiväkirjan pitäminen on hieno idea, ja olen myös sitä mieltä että hyvän huomaaminen ruokkii hyvää.
VastaaPoistaMitähän muuten tapahtuisi, kun suorasanaiset ihmiset kokeilisivat sanoa suoraan jokaisen kivan asian, joka mieleen tulee? Kaikki lauseet positiivisesti muotoiltuna? Itseäni on vaivannut jo "Oliks pahaa ruokaa?" tai "Ei huono" - tyyppiset lauseet - miksi käyttää negatiivisesti latautuneita sanoa edes kieltolauseissa?
Kyllä teilläkin puhua osataan - uudessa tehtävässä sitten keskitytään pussaamispuoleen :-).
Parisuhdeakatemian Mia
Hyvä pointti, Mia
VastaaPoista-olen myös kiinnittänyt huomiota ei-puheeseen. On aika vahva (piilo)viesti käyttää kieltosanaa puheenvuorossa, jonka tarkoitus on ilmaista ilahtumista, tsemppaamista tai vaikka kiitollisuutta.
Ajatus suorasta positiivisesta puheesta on itse asiassa todella radikaali! Pitääpä kokeilla..